Kaupungin kallein takki ja muita tositarinoita - Rookie Communications

Kaupungin kallein takki ja muita tositarinoita

Kaupungin kallein takki ja muita tositarinoita

Internetin sisältöviidakossa hiiri machete-veitsenä tietä yhä syvemmälle saniaisten sekaan raivatessa käy onneksi aika ajoin niin, että törmää virvoittavaan lähteeseen, jossa väsynyt uudisraivooja voi hetkeksi pysähtyä virkistämään mieltään.

Kesällä tätä lähteen virkaa toimitti GroupM Finlandin Kari Tervosen kolumni. Kirjoitus “Suomalaiset tuotteet ovat usein teknisesti parhaiden joukossa, mutta harva niitä ostaa – missä vika” löytyy kokonaisuudessaan täältä https://bit.ly/319w3US ja se kannattaa lukea jokaisen markkinoijan, yrittäjän, talousjohtajan, toimitusjohtajan, hallituksen jäsenen ja muulla tavalla yrityksen tai muun organisaation imagon rakentumiseen vaikuttavien tahojen = allihooppa.

Kirjoituksen villakoiran punainen lanka on se, että ihmiset eivät suinkaan osta parhaita  tuotteita vaan niitä, jotka ovat haluttuja, tunnettuja ja kiinnostavia. Eli toisin sanoen ihmiset ostavat tuotteita, jotka ovat parhaiten markkinoituja.

Tähän voi tietysti heti väittää vastaan, kuinka meillä on aina toiminut suusta korvaan -markkinointi ja suhteisiin tämä homma perustuu ynnä vihmeriin myyjiin ja nytkin on tilauskirjat ihan täynnä ja kyllä jämpti on niin, että hyvä tuote myy itse itsensä maailman tappiin. Ok, varmasti näinkin, mutta jos tavoitteena on olla peleissä mukana vielä jonkin aikaa ja tiedä vaikka vähän kasvaa siinä sivussa, niin jossain kohtaa on pakko alkaa hätyytellä muitakin kuin kavereita. 

Ja sitten on tietysti hinta, tuo huonon markkinoijan paras ja ainoa ystävä. Kun hinnan merkitystä syynättiin pallonlaajuisesti, tultiin siihen lopputulemaan, että keskimäärin vain joka viides asiakas turvautuu halvimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Kun siis yrittäjä parin kuukauden hiljaiselon jälkeen puhaltaa pölyt markkinoijan pikkutakistaan ja ainoa ässä hihassa on -30%, niin on muuten kaupungin kallein takki se.

Kun ihmiset koronan saartamina ryntäsivät verkkoon täyttämään tarpeitaan, niin ei tarvittu Taloustutkimuksen bränditutkimusta erottamaan jyviä akanoista, vaan siihen riittivät ihan vain kassakoneen desibelit. Ja miksi näin? Siksi, että vahvat brändit ovat niitä, jotka o-hetkellä tulevat ensimmäisenä mieleen ja joiden puoleen kuluttaja kääntyy, kunnes toisin toisin todistetaan. Kannattaa olla Liisa&Vottosella pinkka kunnossa, jos meinaa parissa kuukaudessa herätä ensin kuolleista ja kivuta samoilla lämpimillä vielä myyntitilastojen kärkikahinoihin.  

Ja samaan aikaan, kun mökkihöperöitymistä vastaan taistelevat kansalaiset peruivat lomamatkojaan ja miettivät luottokortti sormiin vesikelloja polttaen, mihin talven aikana venytetyt pennit nyt sitten sijoittaisi, mitä teki tyypillinen suomalainen firma? Leikkasi markkinoinnissa siitä vähästäkin (keskimäärin 30% jos ihan tarkkoja ollaan). Katsos kun kriisi ja taantuma ja ostovoiman aleneminen ja epävarmuus – ehkä. 

Ja samaan aikaan, kun mökkihöperöitymistä vastaan taistelevat kansalaiset peruivat lomamatkojaan ja miettivät luottokortti sormiin vesikelloja polttaen, mihin talven aikana venytetyt pennit nyt sitten sijoittaisi, mitä teki tyypillinen suomalainen firma? Leikkasi markkinoinnissa siitä vähästäkin (keskimäärin 30% jos ihan tarkkoja ollaan).

Ei liene tarkoituksenmukaista, että pöllin Tervosen kolumnin tähän kokonaisuudessaan, sen voi – ja pitää – jokainen käydä itse lukemassa, joten päätän referointitoimenpiteen seuraavaan lainaukseen:

“Suomalaiset yritykset ovat vuosikymmeniä käyttäneet mediamarkkinointiin noin puolet siitä rahasta, mitä kannattaisi käyttää, tai mitä esimerkiksi ruotsalaiset yritykset käyttävät. Ja jos yrityksellä ja sen tuotteilla ei ole tunnettuutta ja kiinnostusta, niin huonosti käy kilpailussa.

Ujolle suomalaiselle terve itsensä kehuminen ja omien tuotteidensa kauppaaminen on välillä vaikeaa, mutta niin näyttää oleva myös avun pyytäminen parhailta ammattiosaajilta.”

Tähän tulee piste.