Bronxcast #199: Sini Korpinen ja Attendon matka pohjamudista pinnalle

Kategoriat Bronxcast

Bronxcast #199

Vuonna 2019 vanhusten hoivakodeissa paljastui pahoja laiminlyöntejä. Yksi tikun nokkaan nostetuista yrityksistä oli Attendo, jossa kriisi käynnisti radikaalit muutokset. 

Muutosmatkassa yritys on myös onnistunut, ja esimerkiksi työntekijöiden mitattu NPS-lukema (kuinka todennäköisesti suosittelisit yritystä työpaikkana) on noussut vuosien 2018-2019 pohjanoteerauksesta -16:sta (surkea) +35:een (hyvä). Samassa ajassa hoivakotien asukkaiden antama NPS on hypännyt +47:een ja läheisten +50:een.  

Tällainen muutos näinkin lyhyessä ajassa on vaatinut järeitä toimenpiteitä ja ennen kaikkea peiliin katsomista. Mitä se konkreettisesti on tarkoittanut, siitä kertoo meille Attendon asiakaskokemuksesta ja viestinnästä vastaava johtaja Sini Korpinen.

Sinin kanssa juttelimme myös johtamisesta – mistä muutos aina lähtee tai on lähtemättä – sisäisen ja ulkoisen mielikuvan suhteesta ja työnantajabrändin rakentumisesta tekojen kautta korulauseiden sijaan. 

Väitän, että case Attendo on yksi mielenkiintoisimmista ja opettavaisimmista muutosprosesseista, mitä maassamme on koskaan läpi viety. Kannattaa siis kuunnella. 

 

Tsekkaa myös nämä:

www.attendo.fi

www.rookiecom.fi/auditointi 

https://kirjakauppa.almainsights.fi/sivu/tuote/mainekriisi/2731701

https://open.spotify.com/show/3TT2BMD9hqKZ8IgF4RXE6H

https://www.rookiecom.fi/bronxcast-198-juho-toivola-ja-keep-it-simple-stupid

 

Rookiemedia

Ota yhteyttä!