Itku pitkästä itkusta - Rookie Communications

Itku pitkästä itkusta

Itku pitkästä itkusta

Pääsiäisen aikoihin sattui Facebookissa silmään (ja sieluun) tarina, joka kertoi, kuinka kurjaa on olla Suomessa yrittäjänä. Lyhykäisyydessään stoori menee niin, että pikku virpoja on saanut kerättyä 20 munaa, mutta koska häntä kohdellaan kuten yrittäjiä Suomessa kohdellaan, 17 niistä viedään pois ja lopussa virpojaparalla on enää kolme surkeaa munaa.

Käsittääkseni juttu oli alun perin julkaistu Suomen Yrittäjien verkkosivuilla, josta se kuitenkin on sittemmin – Luojalle ja moderaattorille kiitos – poistettu. Se löytyy kuitenkin mm. tuolta, lukekoon ken jaksaa.

Tarina on kiertänyt aina pääsiäisen aikoihin somessa ilmeisesti jo useamman vuoden, mutta koska olen kuulunut kohderyhmään ainoastaan puolentoista vuoden ajan, törmäsin siihen vasta nyt. Ja toivon totisesti, että en olisi törmännyt nytkään.

Pääsiäisen kärsimysnäytelmää lukiessa tuli mieleen taannoinen visiitti Nurmeksessa Bomban kylpylässä, jonka saunassa muuan entuudestaan tuntematon yrittäjä alkoi tilittää, kuinka yrittäminen on paskaa ja verottaja vie kaiken. Hän tietää, kun on sitä 30 vuotta tehnyt. Teki mieli sanoa, että jos on vuosikymmeniä vituttanut, ehkä kannattaisi tehdä jotain muuta. Toimiihan se yrittäjän vapaus toiseenkin suuntaan: on ihan vapaa tekemään jotain aivan muuta.

Ymmärrän toki, että esimerkiksi yrittäjäjärjestöjen ulospäin näkyvä ja kuuluva toiminta on paljolti kannanottoja jonkin sortin epäkohdan korjaamiseksi. Ja onhan yritysverotus kohtuullisen kovaa ja mm. perintöverotuksessa edelleen suoranaisia epäkohtia – muuan rakennusyrittäjä teki äskettäin onnistuneen julkisuustempun kertomalla testamenttaavansa yrityksensä perintövero- ja lahjaveron poistamista tiukasti vastustavalle SDP:n Timo Harakalle, hänen oma jälkikasvunsa kun olisi perintöveron kanssa yrittäjän ynnäilyjen mukaan pahimmassa tapauksessa täysin kusessa.  

Tästä kirjoituksesta pitää antaa yrittäjä Mikko Kurtille täysi kunnia: jos asiat ovat perseelleen, annetaan siitä sitten konkreettinen esimerkki, eikä höpötellä mistään suklaamunista. Silloin saatetaan jollain aikavälillä jopa saada muutoksia asioihin.

Mutta jotenkin tuntuu, että yrittäjillä on tässä maassa ikuisten itkijöiden maine – ja pitkälti ansaitusti. Aina tuntuu olevan jokin pielessä, ja se tulisi kyllä selväksi vähemmälläkin nillittämisellä. Mitä itse olen yrittäjyyttä maistellut syksystä 2016 ja siinä ajassa saanut kaverikseni yhtiökumppanin ja viisi palkattua työntekijää, en oikein osaa yhtyä kuoroon.

Yrityksen perustaminen oli erittäin helppoa, sain alun investointeihin ely-keskukselta tukea ja Finnveralta yrittäjälainaa, ja nyt kun olemme värvänneet työntekijöitä, melkein kaikkien kohdalla palkkaamiseen on saatu jonkin sortin apua – sekä asiantuntijapalveluiden että rahan muodossa. Veikkaan, että monessa tapauksessa kyse on siitä, että yrittäjät eivät osaa tai halua ulkopuolista apua käyttää, vaan puurtavat yksin ja avautuvat sitten ventovieraille kylpylän saunassa.

Toki sivukuluja pitää maksaa ja verotus on tunnetusti tiukkaa, mutta niin se vaan menee hyvinvointivaltiossa. Kun on pari kertaa syövän sairastanut, niin kuin esimerkiksi itse olen, ei enää oikein veroista tohdi valittaa. Ja kaiketi nämä asiat pitäisi olla tiedossa, kun leikkiin lähtee: ihan varmasti ei ole verottaja yhtään firmaa tässä maassa kaatanut. Ja jos hommat menevät perseelleen, niin kuin ne joskus menevät, eipä tarvitse suloisessa Suomessamme kenenkään sillan alle muuttaa.

Valittamisessa on sekin ikävä puoli, että valittajia jaksavat kuunnella vain muut valittajat. Menestyvillä yrittäjillä on ihan muuta ajateltavaa, ja kansan syviä rivejä yrittäjien murheet eivät kiinnosta pätkääkään.       

Edunvalvonta edunvalvontana, mutta kovasti toivoisin meiltä yrittäjiltä myös sellaisia ulostuloja, kuinka hienoa tämä on! Töitä on paiskittava ihan pirusti, mutta se tunne, kun on voinut vaikkapa tarjota vihmerälle harjoittelijalle työpaikan, on aika lailla korvaamaton. Eikä siinäkään ole mitään pahaa, että onnistuessaan on mahdollisuus vaurastua. Kun minä myyn oman osuuteni Rookie Communications Oy:stä miljoonalla eurolla 10 vuoden päästä, pihassa on Mersu saman päivän iltana. Jumalauta.  

Helppoa tämä ei ole, eikä ihan varmasti sovi kaikille – minkä voisi varovaisesti kertoa myös niille kaikille nuorille, joita kovasti näinä aikoina yrittäjyyteen houkutellaan. Jos joku kuvittelee, että yritys pyörii kahdeksantuntisilla työpäivillä, niin kannattaa kuvitella itsensä palkkatöihin. Ja äkkirikastumisesta on turha haaveilla, päinvastoin moni yrittäjä saisi varsinkin alkuvaiheessa muualta huomattavan paljon parempaa liksaa kuin mitä pystyy omasta yrityksestään nostamaan – näin meidänkin tapauksessa.  

Eipä siis löydy minun Instagram-feedistäni ihan heti kuvia hiekkaisista varpaista turkoosi meri taustanaan. Mutta eipä itketä sekään, itse olen tieni valinnut. Palkinto tulee sitten jossain vaiheessa jos on tullakseen.

Maailma on mahdollisuuksia täynnä ja yrittäjää kukaan ei estä niihin tarttumasta – se on tässä se juttu minun mielestäni. Mutta jos silmät ovat kyynelistä sameat, niitä on vaikea huomata. Mennään siis sinne saunaan ansaitusti rentoutumaan eikä pillittämään.

Tässä vielä linkki, josta videoblogissa puhuin (Rookietip of the Day #300):

https://eventolehti.fi/artikkelit/yhden-pahoinvoinnista-kaikkien-hyvinvointiin