Jäätävä munkki

Jäätävä munkki

Tämä on jännä duuni, tämä kirjoittajan duuni.

Joskus tuntuu, ettei se edes ole työtä.

Sen verran olen muutakin hommaa päässyt kokeilemaan, että tiedän olevani erittäin etuoikeutetussa asemassa, kun saan tehdä tätä.

Ja kun sanon, että päässyt kokeilemaan, niin todella tarkoitan, että päässyt.
(Ja että kokeilemaan. Kovin kauaa eivät ole ne muut urat kestäneet.)

Katos kun se ei riitä, että oppii kirjoittamaan. Enhän minäkään mikään oikeinkirjoituskone ole, teknisesti. Mutta teksti tarvitsee hengen, ja sitä henkeä siihen ei pysty puhaltamaan, jos ei ammenna omasta elämästään. Tietoisesti tai tiedostamatta.

Uutta matskua pitää kerätä pääkoppaan hautumaan jatkuvasti.

Siksi on tärkeää, että on edes vähän kokeillut muutakin kuin kynähommia, ja että on kulkenut korvat auki tuolla maailmalla. Kuunnellu juttuja, ja tietysti lukenut kaikenlaista, katsellut leffoja ja kuunnellu vaikka musaa.

Tässä hommassa jos jossain kaikki todella liittyy kaikkeen.

Itse asiassa, jos kirjoittaja vaikka lukee himassa kirjaa sunnuntaina, niin sehän on samanaikaisesti töissä ja vapaalla siinä sohvalla. Sen kyky olla kirjoittaja paranee siinä, kun se imee itseensä uutta.

Niin että turha tulla urputtamaan, jos unohdun työaikana tuijottamaan verkon suoratoistopalvelusta jotain pätkää tai lueskelen liian pitkään lehteä ruokatunnilla. Varastot tyhjenee tässä hommassa äkkiä, ja uutta matskua pitää kerätä pääkoppaan hautumaan jatkuvasti.

Mutta eihän mulle kukaan siitä urputakaan. Sekin on iso siunaus, että olen saanu olla tällasissa porukoissa duunissa, jossa ne luottaa että kyllä tuo karvanaama toimittaa, vaikka välillä vähän hörhöileekin.

Mulla on käynyt jäätävä munkki.

Take it away, Ray.