Markkinointistrategia pakolliseksi osaksi liiketoimintasuunnitelmaa! Heti!

Olipa kerran uusi tuote, uusi yritys ja ehdan yritysneuvojan kanssa tehty liiketoimintasuunnitelma.

Sitten kun vilkaisin, mitä mediakuluihin oli budjetoitu, niin ensimmäisenä vuonna 1000 euroa, seuraavana vuonna 1020 euroa, kolmantena 1040 euroa ja neljäntenä 1061 euroa. Samassa ajassa myynnin oli kirjattu kehittyvän eksponentiaalisesti satoihin tuhansiin euroihin. Ei kehittynyt.

Eikä tämä ole mikään uusien yritysten juttu, kyllä kokeneemmatkin osaavat olla osaamatta.

Yritystoiminnan kehittämiseen on saatavilla liuta eri tukia eri kioskeilta, mikä on älyttömän hyvä ja hyödyllinen asia. Mutta. Markkinointi ja myynti ovat perusteina edelleen iso nounou, ja jos hanke liippaa vähääkään kyseisiä - liiketoiminnan menestymisen kannalta melko lailla kriittisiä - osa-alueita, se voi olla maksimissaan suunnittelua, strategiaa tai konseptointia.

Elintärkeitä totta kai nämäkin, mutta tästä ”niin pitkään kun et vaan yritä tehdä tällä rahaa, kaikki on ok” -ajattelusta olisi kenties aika luopua.

Jos hanke on järkevä, miksipä ei voisi rahaa saada esimerkiksi markkinointimateriaalien tuottamiseen - jopa mediaan? Loppupeleissä siitä hyötyisivät kaikki.

Toinen asia, mikä hankeruletista seuraa on se, että yritykset ovat niihin oppineet ja jättävät pahimmassa tapauksessa tekemättä kokonaan, jos humppaan ei saada vivutettua tukirahaa. Ja kun hilloa ei heru markkinointiin, niin…

Auttaisiko asiaa ja muuttaisiko asenteita kaikilla puolilla pöytää, jos vaadittaisiin edes puolirealistinen markkinointistrategia osana liiketoimintasuunnitelmaa? Siis jo valmisteluvaiheessa ennen ensimmäistäkään tukilanttia.

Näin olisi pakko miettiä edes jollain tasolla kohderyhmiä, pääviestejä, kanavia, tavoitteisiin peilautuvaa markkinointibudjettia ja sen sellaisia ”miksi ketään kiinnostaisi” -juttuja. Kutsuttakoon sitä vaikka markkinatutkimukseksi, jos on kivempi niin. Kunhan vaan lamppu markkinoinnin roolista yhtälössä syttyisi.

Nimittäin ilman markkinointia kelpo ideakin on vain yksi kivi lisää ”no tulipaha kokeiltua” -muisteloiden hautausmaalla. Ja se on sääli se.      

Rookiespam of the Week!