Pommin purkamista ei voi aloittaa joka kerta eri piuhasta

(alunperin julkaistu 9.12.2020)

Aloitin yrittäjänä vuonna 2016, koska en voinut olla aloittamatta. Olin ollut hädin tuskin astunut uuden työnantajani, joensuulaisen mainostoimiston, kynnyksen yli 10-vuotisen toimittajan uran jälkeen, kun tajusin, että tässäpä se nyt olisi: sauma toteuttaa pitkään kytenyt mutta bensakanisteria huutanut haave yrittäjyydestä.

“Kyllä se yhden miehen elättää”, reknailin. Ja näin voi todeta tapahtuneen, jopa niin, että parin vuoden kuluttua minulla oli yhtiökumppani ja firmalla toistakymmentä työntekijää.

Toki saavutuksesta voi olla ylpeä: tässä käsityöläisbusineksessa jos nyhjäisee tyhjästä lähemmäs 800.000 euron liikevaihtoon kolmessa vuodessa, ei sitä ihan joka toukohousu tee. Mutta sitten se mutta.

 

Näin neljän vuoden yrittäjäkokemuksen syvällä rintaäänellä on pakko todeta, että tältä pohjalta ei pidä koskaan ponnistaman yrittäjäksi. Jos liiketoimintastrategia on, että “kyllä se yhden miehen elättää”, niin… No, tyydytään toteamaan, että se ei ole liiketoimintastrategia. Liiketoimintastrategia on se, että “tuo on se porukka, jonka kanssa minä haluan touhuta ja jota minä pystyn auttamaan tässä nimenomaisessa heitä piinaavassa ongelmassa.”

Toki näin, että yritykset olivat sormi suussa, kun asiakkaita ei enää tavoittanutkaan samoista kanavista ja samalla viestillä kuin vielä pari vuotta aiemmin. Ja toki näin, että Joensuun seudulla oli huutava pula alan toimijoista. Lähtökohta oman toimiston perustamiseen oli siis ihan jees: oli tarve ja oli markkina – ja entisenä kiekkoilijana ja kaupunkilehden päätoimittajana vielä kyytipojaksi piirinmestaruussarjan verkostot ja nimi.

Mutta kun tältä pohjalta sitten lähtee takomaan markkinarakoa, käy niin kuin meille kävi: ennen kuin ehtii sanoa kissavideo, huomaa olevansa kaikkea kaikille -toimisto. Voi tätä hommaa kannattavasti niinkin tehdä – kuten olemme todistaneet – mutta jos rehellisiä ollaan, niin kyllä tämä aika tappoa välillä on: jatkuvaa uuden opettelua, oman expertiisin kanssa kipuilua, asiakkaita joista pitäisi pysyä kaukana ja toimeksiantoja, joista ei jää käteen edes sitä kuuluisaa tekemisen iloa.

“Tuo on se porukka, jonka kanssa minä haluan touhuta ja jota minä pystyn auttamaan tässä nimenomaisessa heitä piinaavassa ongelmassa.”

Tarpeellisena sivuhuomautuksena todettakoon, että asiakkailla “joista pitäisi pysyä kaukana” en tarkoita, että nämä ihmiset olisivat tyhmiä mulkvisteja, vaan sitä, että heidän tarpeensa ja meidän vahvuutemme eivät yksinkertaisesti kohtaa. Tyhmiä mulkvisteja olemme päinvastoin me, kun emme tilannetta tunnista – ja silloinkin, kun tunnistamme, pitää väkisin yrittää.

 

“Tuo on se porukka, jonka kanssa minä haluan touhuta ja jota minä pystyn auttamaan tässä nimenomaisessa heitä piinaavassa ongelmassa.”

 

Viimeksi mainittua ei helpota yhtään se, että lentävän lähdön huuruttamien pleksien läpi maailmaa tiirailevan kaikkea kaikille -toimiston kulurakenne kasvaa helposti kuin huomaamatta sellaiseksi, että jos haluaa nokan pysyvän pinnan yläpuolella, on tehtävä mitä kiinni saa, hinnalla minkä kiinni saa. Näin kävi meillekin, mutta onneksemme tilanteen suhteellisen nopeasti tajusimme ja otimme suosiolla muutaman stepin taaksepäin. Siitä, että oppii sanomaan “EI” on kirjojakin kirjoitettu, ja ymmärrän nyt, miksi.

Meidät on pelastanut ainoastaan se, että – vaikka itse sanonkin – meillä on erittäin vahvan osaamisen ydinporukka sisällöntuotannossa ja suunnittelussa, ja olemme malttaneet (muutamia opettavaisia mutta kalliita kokeiluja lukuun ottamatta) sentään sillä tontilla pysyä, olkoonkin tuo tontti kokoluokkaa jalkapallokenttä. Tämä taas ei olisi ollut mahdollista, jos emme olisi löytäneet ympärille muita erikoismiehiä ja -naisia hoitamaan niitä askareita, joita emme itse hanskaa riittävällä tasolla. Tällä sapluunalla olemme pystyneet viemään onnistuneesti maaliin vaativiakin keissejä ja tekemään tulosta, mutta kevyimmästä päästä malli ei ole.

Eikä uuden opettelussakaan sinänsä ole mitään vikaa, etenkin meillä entisillä toimittajilla se on tietyllä tavalla koko villakoiran ydin. Mutta se, mistä piuhasta alkaa pommia purkamaan, ei voi olla joka kerta eri.

 

Sielu itkee verta, kun selkeällä kärjellä markkinoille tulevan uuden toimijan huomaa muutamaa kuukautta myöhemmin julistavan olevansa myös tätä, tuota ja sitä. Älkää helvetissä tehkö sitä virhettä, niin voimaannuttava kuin onnistunut startti voikin olla, hommasta nimittäin loppuu huumori aika nopeasti – ellei jo sitä ennen tule noutaja liiketaloudellisten realiteettien siivittämänä.

Kun asiaa ajattelee kasvun kannalta (kuten yritystoimintaa useimmiten ajateltavan soisi), jos on hyvä – mieluiten paras – siinä yhdessä tai niissä kahdessa jutussa, minkä takia on leikkiin alun perin lähtenyt, kasvun mahdollisuus koittaa kyllä.

Ja kun puhelin pirisee sen takia, että olemme jossakin markkinoiden paras, kasvu on huomattavasti joka suuntaan huutavia yleisoperaattori-kilpailijoitamme terveemmällä pohjalla. Tai paskat ne edes ole kilpailijoita vaan palloilevat ihan eri sarjassa, minkä myös asiakkaat ennemmin tai myöhemmin tulevat huomaamaan – ainakin ne asiakkaat, joiden kanssa haluamme ylipäätään maailmaa parantaa. Ja sepä meille vallan hyvin riittääkin.

Liian nopea kasvu on itse asiassa yksi yleisimmistä yrityksen tappajista – sekä ilon että finanssien näkökulmasta – mitä ei ehkä itseään selkää taputellessa tule ajatelleeksi.

 

Jos miettii vaikka meitä, Rookie Communications Oy:tä, on ihan selvää, että emme me sinisellä merellä ihan heti tule seilaamaan, se lossi meni jo, mutta jonnekin vyötärön seutuville vesirajan soisi ulottuvan aika pian. Ja nyt on ensimmäisen kerran sellainen fiilis, että näin tulee vuoden 2021 aikana tapahtumaan. Kiitos itseämme viisaampien kumppaneiden – terveiset vaan Jounille sinne Nizzan mökille – Business Finlandin kehittämishankkeen ja helvetillisen työnmäärän, kompassin neula on alkanut väristä.

Aiheesta syvemmin myöhemmin, mutta kyseinen kokonaisuus liittyy digimarkkinoinnin strategian luomiseen – siispä jos kenellä sen suuntaisia tarpeita on, pistetään toki sanalla koreasti.

Summa summarum: kaikkea kaikille ei toimi yrityksille, eikä se toimi yhtään paremmin meille ihmisinä. Älkäämme siis yrittäkö sitä väkisin olla.