Sinä teet päätökset – mutta miltä pohjalta?

Kategoriat Bloogie

Bloogie

Kukaan muu ei voi tehdä yrityksesi markkinointipäätöksiä kuin sinä. On kumminkin hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään, teetkö päätöksesi oikealta pohjalta.

Hinnoittelu.
Myymälän sisustaminen.
Tuotteiden esillepano.
Myynnin prosessit.
Mainostaminen.
(muun muassa)

Tällaisista asioista on tarjolla tietoa, faktaa ja dataa niin, että internet nitisee liitoksistaan. Minkä verran faktaa sinä olet käyttänyt noista asioista päättäessäsi?

Onko hinta syntynyt ynnäämällä ulkomuistista kulut ja lisäämällä päälle jokin kate? Ja sitten, kun kulunkipuoli onkin osoittautunut käytännössä muisteltua kovemmaksi, olet joutunut jopa niistämään katettasi?

Onko myymälän sisustus syntynyt pohjalta “kaverilla oli tuommoisia kalusteita joutavana”?

Oletko miettinyt hyllyttämisen syvempiä ulottuvuuksia, hyllyjen sijoittelua, tuotepakkauksia, vai mätitkö tavaraa lauteille sitä mukaa miten päin mihinkin mahtui?

Kun asiakas hinkuu halusta ostaa tuotteesi, miten olet ohjeistanut myyjäsi toimimaan? Tehdäänkö esimerkiksi lisämyyntiä lisukkeilla? Tervehditäänkö ja hyvästelläänkö? Muistutetaanko takuusta? Toivotetaanko tervetulleeksi uudestaan? Vai jäikö ohjeistus lähinnä kassakoneen käytön opastamiseksi?

Ja sitten on vielä sekin osio, joksi markkinointia yleensä väärin luullaan: mainonta.

Mainostatko tarkoin kohderyhmääsi ajatellen valituissa kanavissa, vai ostatko mainoksen paikkakuntasi lehden erikoisjakeluun aina vain silloin, kun ilmoitusmyyjä sinulle soittaa?

Mihin kohtaan mainoksesi laitat?

Eräskin entinen myyntipäällikkö ilmoitti aikoinaan palaverissa, että paras paikka on lehden takasivu. Kun rohkenimme kollegoiden kanssa kysyä, että mihinkö tämä tieto perustuu, oli vastaus kylmäävä: “Koska aloitan itse aina lukemisen takasivulta.”

“Koska aloitan itse aina lukemisen takasivulta.”

En tiedä, mitä kaveri nykyisin tekee, mutta toivottavasti ei ainakaan ole tutkijaprofessoriksi noilla metodeilla lähtenyt.

Niin. Siinä on paljon mietittävää yhdelle päälle.

Vaan miettiä kannattaa.
Voidaan miettiä porukassakin.

Rookiemedia

Kategoriat Bloogie

Muista kenelle puhut

Bloogie Kohderyhmän tuntemista ei voi sivuuttaa.  Edes työnantajamarkkinoinnissa.   Keskeistä markkinoinnissa on tuntea kohderyhmänsä, myös työnantajabrändi- sekä rekrymarkkinoinnissa. Ketä he ovat ja mitä he työnantajassa…

Lue lisää

Ota yhteyttä

Autamme asiakkaitamme voittamaan kilpailun osaajista, joiden perässä ovat kaikki. Ja pitämään heistä myös kiinni.