Miksi vastuullisuudesta viestiminen on tärkeää – oikeasti?

Kategoriat Bloogie

Bloogie

Jos yritykselle määritetyistä arvoista kertominen tuntuu (markkinoinnissa tai muutenkin) hankalalta ja vaikealta, mahdollisia syitä on kaksi.

  1. Ne eivät ole tosia.
  2. Markkinointiosastosi / toimistosi ei ole sisäistänyt niitä täydellisesti.

Rohkenen sanoa, että useimmiten se on tuo ensimmäinen.

Vastuullisuudesta ja sen käytöstä viestinnässä on tullut paasattua aiemminkin. Keinotekoinen ja teennäinen ympäristö- tai ihmisarvojeesustelu ei kuitenkaan toimi. Nykykuluttaja on tietoinen jutuista ja tsydeemeistä, eikä hänen kusettamisensa ole missään tapauksessa kannattava ajatus.

Lihat luista irti repivästä rehellisyydestä olen paasannut myös aiemminkin. Sitä soisi harjoitettavan myös näissä asioissa. Olisipa elähdyttävää nähdä joskus seuraavantapainen arvojulistus jonkun firman verkkosivuilla tai mainonnassa:

“Teemme paljon työtä täyttääksemme vastuullisen toimijan määritelmän. On hankittu sertifikaatit ja kaikki.

Kiertelemättä kuitenkin myönnämme, että ellei suurin osa päämiehistämme sitä alihankkijoiltaan vaatisi, me emme sitä tekisi. Mutta koska se täten tietää meille enempi myyntiä, olemme mukana kuin peräpukama. Tämä on kumminkin liikeyritys.

Heti perään on kuitenkin sanottava, että totta kai meistä on hienoa, että samalla myös parannamme maailmaa. Sehän on win-win-tilanne, kaikkien kannalta!”

 

Uskaltaisikohan joku?

Veikkaan, että vastaanottavan rahvaan joukossa tämänkaltaista suoruutta arvostettaisiin paljon enemmän kuin sitä vaivaantunutta vastuulliskiemurtelua, jota näissä yhteyksissä nykyisin tuppaa näkemään.

Käsi ylös, joka uskaltaa!
Mie kirjoitan tekstit kyllä!
Halavalla!

Rookiemedia

Ota yhteyttä!