
Miten markkinointi on muuttunut 6,5 vuodessa: TOP 5
Bloogie
Tällä viikolla tulee ulos Bronxcastin (toimistomme podcast that is) jakso numero 100. Tämän virtsanpylvään inspiroimana päätin summata, mikä on markkinoinnissa ja viestinnässä muuttunut eniten näiden 6,5 vuoden aikana, mitä itse olen alalla ehtinyt vaikuttaa. Nimittäin muuttunut on, ja paljon.
Kyseisessä jaksossa, joka löytyy 31.5.2022 eteenpäin TÄÄLTÄ, käymme aihetta laajemmin läpi kaimani Luakkosen kanssa. Poimin keskustelusta tähän blogiin viisi muutoksen tuulta, joilta ei pääse karkuun yksikään firma.
1. Ostaja on kuskin paikalla – jäädäkseen
Massamedioita ei markkinoinnin näkökulmasta enää toviin ole ollut, ja kuluttajien huomio on sirpaloitunut eri kanaviin – suurimmaksi osaksi digisellaisiin. Tämä tarkoittaa, että ostaja kulkee aivan omia polkujaan ja (tapauksesta riippuen toki) ostopäätös on 70-80-prosenttisesti tehty ennen kuin ostaja on yhteydessä myyjään. Jos on sittenkään.
Se, että ostaja on ostoprosessissa kuskin paikalla, vaikuttaa arvatenkin kaikkeen. Että yritys osaisi asialle jotain tehdä, on asiakkaan nk. ostopolku pystyttävä ensin hahmottamaan, sitten rakentamaan, ja lopuksi sitä dataan pohjautuen jatkuvasti kehittämään. Tämä on hyvin pitkälle viestinnällinen asia.
Ostokäyttäytymisen muuttuminen pakottaa (viimeistään) markkinoinnin ja myynnin yhteistyöhön, koska niiden on pakko pystyä kertomaan samaa tarinaa. Kuten totesi muuan tuttu autokauppias (vapaasti suomennettuna): ”Jos asiakas tulee kysymään, missä on se punainen Honda ja minä alan tarjoamaan hänelle sinistä Subarua, peli on menetetty. Minun tärkein tehtäväni myyjänä on nykyään olla sössimättä valmista kauppaa…”
Tätä kannattaa omakohtaisesti miettiä.
2. Markkinointi ja mainonta ovat yhä enemmän kaksi eri asiaa
Jos lähikaupassa on jauheliha tarjouksessa, ja tämä valikoiduissa medioissa olemassa oleville ja mahdollisille uusille asiakkaille ilmoitetaan, kyseessä on mainos. Mainostamisessa ei ole mitään vikaa – päinvastoin – mutta markkinoinnin kanssa sillä ei ole tänä päivänä juurikaan tekemistä.
Markkinointi on aina tavoitteellista, suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja jatkuvaa tekemistä, jossa prosessi lähtee liikkeelle tarkasti rajatusta kohderyhmästä ja heitä vaivaavasta ongelmasta, johon yrityksellä on olemassa ratkaisu. Että tämä joukko lopulta raottaa lompakkoaan, on lukuisien toimenpiteiden, kokeilujen ja mittausten lopputulema. Tätä kokonaisuutta markkinoinniksi kutsutaan.
Huom! Tämä sama pätee tuotteen koosta ja arvosta riippumatta. Kun autokauppaa esimerkkinä jo käytin, vilkaisepa sillä silmällä autotalojen mainontaa. Eipä se juuri jauhelihan mainostamisesta eroa.
Vilkaisepa sillä silmällä autotalojen mainontaa. Eipä se juuri jauhelihan mainostamisesta eroa.
3. Mission, vision ja arvojen esille tuominen koskee pienintäkin putiikkia
Viestinnän ”pehmeä” puoli on helppoa kuitata liipalaapana. Se on suuri virhe. Yrityksen olemassa olon tarkoitus ja siitä viestiminen on koko ajan keskeisempi asia, olipa kyseessä sitten asiakas tai oma työntekijä (nykyinen tai tuleva). Se kannattaa siis kirkastaa.
Sama pätee visioon ja arvoihin.
Huom! Jos lähestyminen asiaan on, että keksitään nyt äkkiä jotain, kannattaa kypsytellä vielä. Kyllä nämä eteen vielä tulevat.
4. Riittävän osaamisen varmistaminen on koko ajan vaikeampaa
Markkinointialalle voi hypätä kuka tahansa milloin tahansa. Näin tein aikoinaan itsekin, joten en ota kantaa, onko se hyvä vai huono asia. Tästä seuraava fakta on joka tapauksessa se, että osaamisen kirjo on valtava, ja yrityksen on erittäin vaikeaa tunnistaa, minkä sortin osaaja puikoissa on ja millaista osaamista heidän tilanteensa ylipäätään vaatisi. Sama osaamisasia pätee yhtä lailla toimistoihin ja mahdollisiin talon sisäisiin resursseihin.
Markkinointi ei tästä ainakaan helpotu, joten riittävän osaamisen varmistaminen on yhtälössä yhä isompi palanen. Jos asia aiheuttaa jomotusta ohimoissa, käy lataamassa tämä OSTAJAN OPAS. Siitä on satavarmasti hyötyä.
5. Markkinointistrategian merkitys on täysin kriittinen
Tämä liittyy kaikkiin edellisiin kohtiin ja niputtaa ne yhteen. Markkinointiviestintä on yksi keskeisimmistä – usein keskeisin – asia yrityksen kasvussa ja siten siihen tulee suhtautuman.
Ja kaikki lähtee strategiasta. Jos sitä ei ole, sinänsä aktiivinenkin tekeminen on joukko satunnaisia toimenpiteitä, joiden syy-seuraus-suhteita ei ymmärretä riittävällä tarkkuudella.
Onnistumistenkaan ei pidä antaa hämätä. Osaavan taktisen kumppanin kanssa saadaan kyllä tuloksia, usein hyviäkin, mutta ilman isoa kuvaa ämpäri vuotaa aina jostain, tärkeitä asioita jää tekemättä ja markkinoinnin koko potentiaali (lue: kasvun koko potentiaali) jää ulosmittaamatta. Tämä on usein se asia, joka erottaa muuten tasapäisesti kamppailevat firmat toisistaan.
Loppukaneetti: Jos – ja kun – markkinoinnin ja viestinnän saa toimimaan, se pystyy siirtämään vuoria. Vuoret ovat tässä taulussa kasvua, investointeja, tuotekehitystä, kumppanuuksia, onnistuneita rekryjä, varallisuutta, hyvinvointia (niin yrittäjän kuin henkilöstönkin)… You name it.
Sen takia me markkinoijat jaksamme tehdä tätä vuodesta toiseen. Siis kerro, jos voimme olla avuksi.