Janne Metso
Sisällöntuottaja

Janne Metso

Copywriter-käsikirjoittaja

Tällä kaverilla pysyy kynä kädessä. Rookien rookie Janne kirjoittaa vakaalla ammattitaidolla kaiken, mitä tarvitaan ja vähän päälle. Usein hän sotkeutuu myös konseptien suunnitteluun.

Janne vaikuttaa Helsingin-toimistossamme ja sukkuloi tarvittaessa Joensuuhun, sillä missään ei ole niin hyvä kirjoittaa kuin junassa, kunhan netti toimii. Ja jos ei toimi, niin silloinhan sitä vasta voikin keskittyä kunnolla.

Taustalta löytyy kymmenen vuotta toimittajana ja toinen mokoma käsikirjoittajana. Janne on ollut kirjoittamassa ja kehittämässä esimerkiksi sellaisia tv-ohjelmia kuin Posse, Hyvät ja Huonot Uutiset, Villi kortti, Penkinlämmittäjät, Putous ja YleLeaks.

Markkinointia ja konsepteja hän on tehnyt aiemmin muun muassa Happymoorin ja Lohjan Kaupungin laskuun.

“Tässä hommassa kiehtoo se, että voi auttaa hyviä firmoja kertomaan, miten hyviä he oikein ovat.”

Joensuussa himohiihtäjää ja pipolätkänpelaajaa taas kiehtoo muun muassa se, että täällä on huomattavasti varmemmin lunta ja jäätä kuin Helsingissä.

Motto: “Tiivistä ajatukset ja ikkunat.”