Resurssi vs. ihminen – kumpia teillä on duunissa?

”Haluaako organisaatio olla paras mahdollinen työnantaja on strateginen valinta. Aina.”

Olen päässyt perehtymään kymmenien ja kymmenien erilaisten organisaatioiden – isojen ja pienten, julkisten ja yksityisten – käsitykseen omasta työnantajabrändistään ja millaisia toimenpiteitä niissä tehdään veto- ja pitovoiman kehittämiseksi. Osassa tehdään paljon, osassa ei juuri mitään.

Yllätys ei ole, että ensimmäinen porukka löytää säännöllisesti tarvitsemaansa osaamista, kun taas toinen painii jatkuvasti rekrytointiongelmien ja ison vaihtuvuuden kanssa. Välihuomautus: sen, että vaihtuvuus on juuri nyt kurissa, ei kannata antaa hämätä.

Alussa ajattelin, että toimettomuuden syynä on resurssien puute tai osaamattomuus. V*tut ole. Syynä on vain ja ainoastaan omistajien/johdon arvomaailma. Näissä firmoissa ihmiset ovat – hieman kärjistäen – pakollinen paha. Resursseja, joita nyt satutaan tarvitsemaan, että pyörät pyörivät ja sorvi laulaa.

Jos ajatusmaailma on aidosti ”ihmiset ensin”, ei ole niin pientä putiikkia, etteikö siellä ponnisteltaisi sen eteen, että ihmisillä olisi mahdollisimman hyvä olla. Tämä ajattelutapa johtaa toimenpiteisiin, jotka johtavat pitovoiman parantumiseen ja sen myötä vetovoiman parantumiseen – etenkin jos kyseisistä toimenpiteistä osataan vielä viestiäkin. Aina ja vääjäämättä.

Yritykset, jotka ovat veto- ja pitovoimaansa satsanneet, sanovat kaikki yhteen ääneen, että ei tämä ole resurssikysymys ja liikkeelle pääsee hyvin pienilläkin asioilla. Sen jälkeen seuraavan 1-3 hengenvedon aikana esiintyvät poikkeuksetta seuraavat termit: ”arvot”, ”avoimuus”, ”työhyvinvointikyselyt”.

Jos organisaatio toimii arvojensa mukaan (kaikillahan nyt arvot on kirkkaana mielessä 😃), se kommunikoi avoimesti ja selvittää säännöllisesti, miten henkilöstön maailma makaa – ja myös reagoi saamaansa tietoon – sen kilpailukyky työmarkkinoilla paranee. Aina ja vääjäämättä.

Totta kai palkka, edut, fyysinen kuorma, työajat, sijainti yms. vaikuttavat, miten houkutteleva jokin työpaikka on jollekulle tekijälle, mutta jos työyhteisössä vallitsee luottamuksen ilmapiiri ja johtaminen on edes sinnepäin – kuten tapahtuu, jos yllä mainitut asiat toteutuvat – perusta kaikelle muulle on tikissä, eikä esimerkiksi palkan merkitys nouse niin suureksi. Palkan ja etujen pitää toki olla jiirissä, mutta sen jälkeen ne tuppaavat olemaan housuun kusemiseen verrattavissa oleva hyvin hetkellinen lämmitysmuoto.

Muistan eräät konsernin bileet, jossa juhlistettiin en muista mitä. Sen kuitenkin muistan, että toimari mainitsi nimeltä uusimman koneen (jolle oli tietysti annettu ihmisen nimi) kolmeen kertaan – kutsutaan sitä tässä vaikka Ingemariksi. ”Nyt kun meillä on tämä Ingemar…”, ”Ingemarin myötä…”, ”Ingemar mahdollistaa meille…” Yhtään työntekijää ei sitä vastoin juhlapuheessa mainittu nimellä. Mahtoi jengillä olla juhlava olo.

Haluaako organisaatio olla paras mahdollinen työnantaja on strateginen valinta. Aina ja vääjäämättä.

PS. Jos haluatte tehdä asiat oikein (vahva suositus), alkuun pääsee vaikkapa tätä kautta: www.rookiecom.fi/auditointi