Rikkoisko kaavaa vai puurtaisko suunnitelmaa?
Bloogie
Suunnitelmallinen tekeminen, tulosten mittaaminen ja tulosten mukaan tekemisen säätäminen ovat varmin tie onneen. Mutta sattuuhan se joskus lottovoittokin kohdalle. Olisiko onnenkantamoiselle raivattavissa vähän tietä boksin sisäpuolelta käsin?
Markkinoinnissa tulosta voi tehdä kahdella tavalla: joko keksimällä uuden, ennennäkemättömän (hienosuomeksi disruptiivisen) idean tai puskemalla sitkeästi läpi harmaan kiven, suunnitelman mukaisesti.
Ensin mainittu vie useimmiten nopeasti saunan taa, joskin onnistuessaan se voi tempaista keksijänsä suoraan taivaisiinkin. Pikavoittojakin on siis olemassa, mutta harvan persie kestää niitä jahdata, ellei ensimmäinen tai toinenkaan yritys vielä tärppää.
Disruptiivissa tempuissa on sekin huono puoli, että toimivimmat niistä kopioidaan nykyisin ajatusta nopeammin. Perässähiihtäjien lukumäärä kasvaa, ja sen saavuttaessa kriittisen pisteen disruptio muuttuu banaaliksi harmaudeksi, eikä enää herätä samanlaista vastakaikua yleisöissään kuin alussa.
Vai mitä olette mieltä: montako “Hitler kuulee aiheesta X” –tyyppistä hassunhauskaa versiota vielä jaksatte nauraa läpi?
Kun temppu on kopioitu riittävän monesti, se ei enää toimi, ja pinnalla pysyäkseen on siis keksittävä toinen idea. Ja jos sen ensimmäisenkin kehittely onnistuu elon aikana yhdeltä tai kahdelta agentilta sadasta, tempun toistamiseen eivät kykene kuin yksisarviset.
Pysytään siis kumminkin suunnitelmassa?
Toinen vaihtoehto, strategian mukaan puurtaminen ja mittareihin reagoiminen on siis varmempi tapa. Vaikkei sekään satavarma ole.
Voihan olla, että suunnitelman päätähtäin on alunperinkin säädetty täysin päin peräpeiliä, jolloin plänistä sitkeästi kiinni pitämällä käy niin kuin Mikalle (nimi ehkä muutettu) aikoinaan meren jäällä.
(Mies vajosi jään läpi, olutpulloja täynnä olevat muyovikassit molemmissa käsissään. Jäähän syntynyt reikä yläpuolella pieneni pienenemistään, mutta nuoren miehen luonto ei ollut antaa periksi päästää irti. Lopulta oli pakko antaa mallastuotteiden vajota pohjaan, jotta pääsi edes itse uimaan pintaan.)
Vaikka kuinkakin hyvin taustoitettu strategia voi siis mennä täysin pieleen hetkessä, täysin ennalta-arvaamattomasta syystä.
Ei varma, mutta varmempi konsti se on silti noin 98 prosentille meistä (kokemusasiantuntemukseen perustuva luku) kuin yrittää “keksiä jotain uutta”. Sen sijaan tulee miettiä, miten parhaiten palvelisin asiakkaitani ja miten parhaiten saisin viestini heidän korviinsa. Tai silmiinsä. (Muita elimiä ei ainakaan vielä tässä kehityksen vaiheessa suositella.)
Entäs jos yhdistäisi?…
Kaikki edellinen huomioiden on sittenkin tunnustettava: niin minun kuin varmasti monen muunkin sympatiat ovat useimmiten niiden puolella, jotka saavat kokonaan uusia ideoita.
Voisiko ajatella, että kunhan strategia ja mittarointi ovat kunnossa, voisi markkinointibudjetista lohkaista pienen kiintiöosan hullutteluihin.
Kirjattaisiin budjettiin edellisten alle oma rivinsä: “Niihin markkinointihommiin, joita kukaan ei ole koskaan aiemmin ainakaan tällä alalla kokeillut”.
Alistettaisiin sillä resurssilla kehitetty konsepti samoille mittareille kuin muukin markkinoinnin tekeminen, jolloin nähtäisiin varsin nopeasti, ollaanko idean kanssa menossa Eldoradoon vai konkurssiin.
Oisko tässä jotain?
