Ketä meitä nyt on

Meitä on tätä nykyä jo kahdeksan: on viisi vahvan toimittajataustan omaavaa pukaria, kaksi kovapäistä videonikkaria ja nuori mutta innokas AD. Tällä kokoonpanolla pystymme viemään maaliin hyvinkin vaativia projekteja – ja sen pyrimme aina tekemään niin, että jälkemme tunnistaa. Ja tarkennukseksi: useimmiten se on ollut positiivinen asia…

Lisäksi hyväksikäytämme säännöllisesti oppilaitostensa priimuksia harjoittelijoina. Jos tunnet suunnatonta vetoa meitä kohtaan, ja opinto-ohjelmastasi puuttuu rasti työharjoittelun kohdalta, ota yhteyttä!

 

Arttu Käyhkö

Toimitusjohtaja, osakas, sisällöntuottaja

…älysi lopettaa ammattilaiskiekkoilijan uransa ennen kuin legoja alkoi tipahdella Pohjois-Amerikan kaukaloihin. Arttu suoritti media-alan tutkinnon kotikaupungissaan Joensuussa ja siirtyi sanomalehti Karjalaisen palkkalistoille. Journalistiuran huipennukseksi muodostui pesti päätoimittajana ja toimitusjohtajana saman konsernin kaupunkilehti Karjalan Heilissä, joka 3,5-vuotisen urakan päätteeksi pokkasi Vuoden Kaupunkilehti 2015 -palkinnon. Koska huipulla on tunnetusti hyvä lopettaa, Arttu lähti hakemaan uutta suuntaa mainostoimistomaailmasta. Joensuulaisessa toimistossa tehdyn lyhyen strategin pestin päätteeksi Arttu päätti pistää yrittäjähaaveet lihaksi ja vereksi perustamalla Rookie Communications Oy:n lokakuussa 2016.

Ville Moilanen

Osakas, sisällöntuottaja

…ajautui myös toimittajaksi, jossa toimessa viihtyi mm. sanomalehti Karjalaisella ja Viikko Pohjois-Karjalassa. Toipuminen kuitenkin alkoi, kun Joensuun kaupunki pisti hakuun tiedottajan toimen. Moilanen haki, pääsi, yleni viestintäpäälliköksi ja uudisti kaupungin viranomaisviestintää siinä määrin, että ylitti muutaman kerran valtakunnallisen uutiskynnyksenkin (esim. Hitler kuulee Suvantosillan remontista -video). Kun kaikki oli tehty, Moilanen loikkasi Rookie Communications Oy:n riveihin toukokuussa 2017 jättäen entiset virkamieskollegansa kyyneliin.

Arttu Laakkonen

Sisällöntuottaja

…on niin ikään toipuva journalisti. Parikymmenvuotisen toimittajan uransa aikana tämä karvanaama on ponnahtanut useasti pintaan kuin korkki: (lähes) alle on uponnut yksi paikallislehti, yksi maakuntatasolla puoluerahoilla operoinut julkaisu sekä yksi erikoisaikakauslehti. Omaa yritystoimintaa digitaalisen viestinnän parissa hän on ehtinyt harrastaa (kirjaimellisesti) myös yli kymmenen vuoden ajan. Kaikki johti lopulta Käyhkön kipparoimaan Karjalan Heiliin, josta hän seurasi luotettua johtajaansa Rookien riveihin elokuussa 2017.

Heini Myller

Sisällöntuottaja

…ponnisti viestinnän kuninkuusluokkaan myöskin toimittajan postilta. Ja kuinka ollakaan, Karjalaisesta ja Karjalan Heilistä, joissa hän ehti työskennellä yhteensä viitisen vuotta. Parkkiperhosenakin nuorempana työskennellyt (“Olin nuori, tarvitsin rahaa!”) Heini toi kaivattua feminiinistä näkövinkkeliä siihen saakka perin myskinhajuiseen toimistoomme lokakuussa 2017 – parahilleen Rookie Communications Oy:n yksivuotissynttäreiden alla. (Jotka ovat vieläkin pitämättä, ellei niheisiä piparkakkupäiväkahveja lasketa).

 

Joni Laihosola

Videokameran kuljettaja

Läntisen pallonpuoliskon vakaakätisin videokuvaaja ja innovatiivisin editoija. Ei ehtinyt valmistua koulusta (jota ei olisi alun perinkään taitoineen edes tarvinnut), kun Rookie poimi hänet riveihinsä. Soittaa myös punk-bändissä kitaraa ja laulaa, minkä annamme hänelle anteeksi, koska tässä byroossa punk-asenteesta on enemmän hyötyä kuin haittaa.

 

Ukko Torni

Yhden miehen videotykistö

Ukko ehti toimia freelancerina Rookien alihankkijana vain ohikiitävän sekunnin, kunnes näki valon ja liittyi meihin. Mies kuvaa vaikka stereolähikuvaa harpyijan katseesta ja hoitelee editin iltapäivällä. Ukko on ukko myös äänen, projisointien ja livekuvaamisen kanssa.

Tommi Louhelainen

Tuotanto-AD (OMG, KVG, WTF)

Piirtää, luo grafiikkaa, animoi ja tekee vaikka mitä – eikä tupakoi tehdessään, vaan valmista syntyy lähes nopeammin kuin kahvi ehtii valua. Diggailee mikroaalloilla lämmitetyistä pinaattiletuista lounasvalintana (jo 186 päivää putkeen, and counting).

 

Maija Palojärvi

Tuottaja

…liittyi joukon jatkoksi toukokuussa 2018. Monen muun langenneen tavoin Maija siirtyi kuluttamaan toimistomme happea Karjalan Heilin hommista. Horoskooppimerkki nouseva post it -lappu. Tuottajana Maijan kontolla ovat vedosliikenne suuntaan ja toiseen, rekvisiitan haaliminen milloin mistäkin, vissyn ostaminen ja johtoportaan vitseille ymmärtävästi nauraminen.

 

Aino Saarelainen

Sisällöntuottaja, harjoittelija

Journalistista totuutta sulkakynänsä kärjellä on raaputellut tämäkin rookie ennen aikaansa Rookiella. Aino on kauppatieteiden ylioppilas ja opiskelee kansainvälistä liiketaloutta Aalto-yliopistossa. Hän on mm. päätoimittanut Aalto-yliopiston Mikkelin kampuksen ainejärjestö Probba ry:n Bulletin-lehteä.

 

Eevi Miettinen

Videotuottaja, harjoittelija

Karelia AMK:lta kesäksi lainattu Eevi otti hommat haltuun. Harjaa audiot kuntoon ja puomittaa vaikka ruislinnun laulun ulos korvistasi.

ROOKIEN KUMPPANIT:

Antti Ryynänen, Ubinet Ky:
Koboltinkova Google- ja Facebook-mies. Optimoi vaikka mummonsa hakutulosten kärkeen, vaikkei mummo ole edes internetissä.

Sari Kaija, Virran Varrelta Design Oy:
Virtuoosimainen visualisti ja graafinen suunnittelija. Näkee värisävyjä keskiyöllä kaamoksessa silmät sidottuina ja piirtää niistä kuvia, jotka avaavat ovia uusiin ulottuvuuksiin.

Sitefactory Oy:
Verkkosivujen valtiaat, serverien seriffit ja palvelimien palatsiherrat – kumppanina myös meidän asiakkuuksissamme.

Samin bensis:
Lounaspaikkojen Eldorado. Saa äitien tekemän kotiruuan maistumaan koiranraksuilta.