Se nyt vaan on tyhmää tehdä liikaa töitä!
Bloogie
Juttelin männäviikolla yrittäjäkollegan kanssa. Kollegan yrittäjätaival on varsin tuore tapaus, mutta homma on lähtenyt ruilottamaan varsin kivasti. Todella kivasti itse asiassa.
No, minä yhdistin tämän pienessä mielessäni heti ympärivuorokautisiin työpäiviin, avioerolla uhkailevaan vaimoon, isänsä nimeä muisteleviin lapsiin ja verta vuotaviin silmämuniin. Niinpä kysyin kuin vastauksen etukäteen tietäen, että ”Teettääkö pitkää päivää?”
Mihin yrittäjäkollega: ”Sinulle voin tämän paljastaa, mutta en ole tehnyt kertaakaan edes 8-tuntista päivää.”
Odotin luonnollisesti nopeaa jatkoa tyyliin: ”Ne ovat kaikki olleet 16-tuntisia, hähähäää!”, mutta ei. Hän ei tosiaan ollut omien sanojensa mukaan tehnyt kertaakaan edes täyttä päivää – jos sellaista käsitettä enää edes pitäisi olla, ehkä työn mittari voisi olla joku muu kuin tietty kellonlyömä. Ja firma pyörii kuin unelma.
Jälkikäteen keskustelu herätti kahdenlaisia tuntemuksia. Ensimmäinen oli se, että miksi ihmeessä oletin automaattisesti, että menestystä ei voi tulla – ei etenkään noin nopeasti – muuten kuin että yrittäjäkollega olisi laittanut kaiken muun elämän holdiin ja vääntänyt duunia laikka punaisena.
Toinen tuntemus oli se, että miksi yrittäjäkollega tunnusti asian melkein häpeillen ja totesi jakavansa tiedon vain minun kanssani (meillä on yhteistä historiaa pitemmältäkin ajalta). Eikö siitä pitäisi päinvastoin olla ylpeä, että on näin onnistunut yhdistämään yrittämisen ja muun elämän?
Yleensähän yrittäjät perustelevat edellä mainittuja verta vuotavia silmämuniaan sillä, että ei yrittäjänä pysty erottamaan työtä eikä vapaa-aikaa. Eikä haluakaan, kun yrittäminen on niin mahdottoman mukavaa! No, voin paljastaa tämän olevan ihan täyttä paskapuhetta. Kyllä vapaa-aika yrittäjällekin kelpaa.
Minä olen harjoitellut yrittäjyyttä nyt 4,5 vuotta, ja vielä en ole pystynyt samaan kuin yrittäjäkollega muutamassa kuukaudessa. Tätäkin kirjoitan torstai-iltana kello 19, kun huomasin oman uutiskirjevuoroni koittavan seuraavana päivänä.
To-do-lista juoksee koko ajan vähintään viiden ranskalaisen viivan verran karkuun ja pyhä lupaukseni, että en tee töitä viikonloppuisin, on toteutunut alkuvuonna kahtena viikonloppuna. Näistä iltavuoroista en viitsi edes puhua.
Muutama vuosi sitten olisin todennäköisesti kokenut 60-tuntisista viikoista ylpeyttä ja pitänyt tätä jonkin sortin suorituksena, mutta nyt pidän sitä ainoastaan merkkinä siitä, että homma ei ole vielä hyppysissä. Mutta opetellaan, sitähän tämä on.
Jotain olen toki oppinut. Yöunista en tingi, liikun paljon ja alkoholin kanssa tullaan hyvin juttuun (nautin sitä vain kahdessa tapauksessa: jos itsellä on tai jos joku tarjoaa). Jaksaminen on näiden seurauksena hyvällä tolalla, mutta juttutuokiossa kollegan kanssa herätin itse itseni omalla kommentillani: vietänkö ubertervettä elämää lähinnä sen takia, että jaksaisin tehdä enemmän töitä?
En halua tätä ainakaan vielä itselleni tunnustaa, koska olisihan se nyt suunnattoman typerää ja elämässä prioriteetit pahasti hukassa. Tai ehkä lähestyn asiaa niin, että yksi hyvä lieveilmiö työn sankaruudesta sentään on seurannut.
Seuraavan kerran, kun juttelen yrittäjäkollegan kanssa, ja jos hän ei vieläkään ole langennut jahtaamaan omaa häntäänsä, kehotan häntä olemaan kainostelematta asiasta – päinvastoin, patistan kaverin kiipeämään lähimpään lipputankoon huutamaan:
”SE NYT VAAN ON TYHMÄÄ TEHDÄ LIIKAA TÖITÄ!!!”
Hyvää suomalaisen työn päivää, rakkaat ystävät! Nautitaan siitä – sekä työn päivästä että työstä itsestään – kohtuudella.
T. Arttu K.
PS. Pikku mainospala: jos markkinointi on osa toimenkuvaa tai keskeinen elementti yrityksesi tulevassa menestystarinassa, tule tänne: https://pohjoiskarjalankauppakamari.fi/?action=eventregistration&id=503&aid=d097d2a5
Lupaan, että meillä on mukavaa yhdessä.
