Tähtää ennen kuin ammut!

Strateginen kumppanuus

Viestintään tarvitaan strategia. Aina.

Ja strategiasta alkaa myös keskustelu meidän kanssamme, vaikka tulisit ostamaan omenoita.

Tämä ei tarkoita, että kuvittelemme tietävämme tarpeenne paremmin kuin te itse - kuten meillä alan toimijoilla joskus tuppaa olemaan tapana - vaan siitä, että näissä viestintähommissa(kaan) ajatus ei voi olla koskaan liian kirkas.

Haluamme myös - ihan itsemmekin kannalta, emme me mitään äititeresoita ole - että sinä asiakkaana saat rahoillesi vastinetta, koska silloin todennäköisesti kannat hillosi tuttuun osoitteeseen seuraavallakin kerralla. Ja tässä pohdinnassa kaikki tiet johtavat strategiaan.

Käytännössä strategiatyö lähtee käyntiin näillä eväillä:
  1. Määritetään tavoite.
  2. Mietitään askeleet, joilla tavoitteeseen päästään. 
  3. Määritetään, millä budjetilla meillä on toiveita saada äänemme kuuluviin.
  4. Kun maali on tähtäimessä ja jousi ei heilu, viritetään ja annetaan viuhua. Jos joskus livahtaa ohi, analytiikka kertoo, pitääkö ottaa kaksi napsua vasemmalle ja kolme oikealle. Arvaamalla on paha tähtäystä korjata. 

Oheisen alustuksen ei ole tarkoitus vakuuttaa sinua lopullisesti, mutta kenties se sai kiinnostuksen heräämään 30 minuutin videotapaamiseen asti? Istunnon lopputulemana saat valistuneen näkemyksemme siitä, mihin oksaan teidän kannattaa ensimmäisenä kurottaa ja millaisen ponnistuksen se vaatii (niin ettei persus revähdä). Osaattepa sitten kilpailuttaa toimistot. 😎
ville-1200x1200

Tätäkö olit vailla vai jotain muuta?

Jutellaan veikkonen lisää!

050 547 7366
ville@rookiecom.fi